Videokokeilua Aronkylässä
Hubsan video kokeiluja..
Aronkylän Asematien ja Kauppatien risteysalueelta
kuvasin toisenkin videon -ja hiukan ensimmäistä korkeammalta.
Alue on Kauhajoen Aronkylän teollisuusaluetta -tosin
asutustakin alueella on. Kaunis keväinen jokimaisema.
Ennen lentoa oli vähän pika-liimailtu suojakaaria kuntoon ja
hyvin nuo kestivät.
Reissu oli pääosin lennätystä, joka nyt kuvattiin myös videolle.
Hienojen jokimaisemien lisäksi ei ollut mitään "toimintaa" mukana.
Kauhajoki, Asematie-Kauppatie
Videota on myös siistitty enemmän Kdenlivellä.
Tuulen aiheuttamia kallistuskulmia on korjailtu ja
pahimpia keikutuksia poistettu.
Propellisuojien mustat kulmat pienenevät pienellä zoomauksella.
Kallistumien poistot huomaa ruudun kulmissa näkyvistä
mustista kiiloista -kuvan kallistusta kun on suoristettu.
Pieni kulmista joskus vilahteleva musta on pienempi virhe
kuin kallellaan oleva kuva.
Usein leikon pois myös turhat pyöritykset, joista en tykkää.
Lopputulokseen olen tyytyväinen.
Vappupäivänä 1.5.2021
Kävin kuvausretkellä Aronkylän päiväkodin parkkipaikalla.
Rauhallinen paikka vappupäivän aamuna.
Pahoittelen videon alkutekstiin jäänyttä päivämäärävirhettä.
Päivämäärä on siis 1.5.2021.
Edessä avautuu laaja esteetön peltoalue; -siis hyvä
paikka lennätyksille.
Keskellä peltoa "sympaattinen" vanha lato.
Käyn joskus vielä kuvaamassa sitä vähän lähempääkin.
Propellien suojakaaret vaihdoin uusiin;
-vaaleammat ruskeat.
Vappuaamun lämpötila oli melko viileä.
Vain hiukan plussan puolella ja kylmä pohjoisenpuoleinen tuuli.
Vähän oli käsiin kylmä.
Muuten kuvausretki sujui suunnitelmien mukaan.
Vaahtomuovikellukkeet
Hubsan lennätyksiä ja kokeiluita suunnitelmissa.
Tarkoitus on kokeilla myös vaahtomuovisista kelluntasauvoista
tehtyä jalustaristikkoa kopterin alla.
Ajatuksena on kopterin lennättäminen vedestä..
Näin tarjolla olisi riittävästi tasaista lähtö- ja laskeutumisalustaa.
Rantamaisemien kuvakulmat olisivat myös erilaisia
järveltä päin kuvattuna.
Kohtuullisen tyyni keli kyllä täytyy olla, mutta saas nähdä
kunhan päästään kokeilemaan.
Aluksi kokeilin samasta kelluntasauvasta (paksuus n. 6 cm)
tehtyä rengasta, johon kopterin "jalat" oli sidottu siimalla.
Homma toimi muuten, mutta kameran kuvausalasta
jäi yli puolet kelluntarenkaan taakse.
Muuten lentäminen kyllä sujui -tosin tuuli otti
renkaaseen "kohtuudella".
Kuuli moottoreiden äänestä heti kopterin "taistelun"
tuulenpuuskia vastaan -siis tuulikuormaa oli.
Puuskaisella tuulella lennättäminen on haasteellista.
Nyt tehty jalustaristikko ei kavenna ainakaan kameran kuvakulmaa.
Ensin tarkat mittaukset ja kaavion piirtäminen aluspaperille.
Näin kopterin jaloille löytyi oikeat paikat.
Kelluntasauvat on lovettu keskeltä ja kuumaliimalla liimattu yhteen.
Jaloille tein sauvoihin pienet kuopat, joissa ne pysyvät
varmemmin paikoillaan.
Lopuksi kieputeltiin jalat siimalla (19 kg) tiukasti kiinni sauvoihin
ja näin on kokeilu-installaatio valmiina.
Tuuliherkkyyttä täytyy kokeilla ajatuksella ja harkiten.
Kävimme kokeilemassa ristikkoinstallaatiota pikaisesti.
Valitettavasti muistikortti oli jäänyt pois kopterista,
joten ei videoa aiheesta.
Ristikolla on tuuliherkkyyttä ja tuuli tuntuu enemmän
pyörittelevän "lintua" haluamaansa suuntaan.
Tyynellä ilmalla varmaan toimii mukavasti.
Vähäinenkin tuuli tekee lentämisen epävakaaksi tuulen ottaessa ristikkoon.
Varmasti kovempi tuuli ja kovemmat puuskat
voivat viedä kopterin "vaikka minne".
Myös akkua lento kuluttaa merkittävästi enemmän.
Maalla lennäteltäessä kannattaa ristikko jättää pois.
Ristikon kantavuutta vedessä en kyllä epäile,
mutta vakautta täytyy kokeilla huolella.
Kunhan taas päästään Jämsään ja Päijänteen rantaan
tulee kellukkeetkin varmaan kokeiltua.
Kesää ja tyyntä keliä odotellessa..
Kommentit
Lähetä kommentti