Joulu ja Uusi-Vuosi
Vuoden 2021
Joulua odotellaan kuukauden alkupäivien
kovien pakkasten jälkeen leppoisessa pikkupakkasessa.
Jäälyhtyjä on jäädytelty kakkuvuokiin eri kokoisia.
Nämä loistivat komeasti terassin pöydällä iltapimeässä.
Niitä on riittänyt myös naapureille ja tuttavillekin.
Toivottavasti pysyy sen verran pakkasella,
etteivät aivan sula ennen joulua.
Hyvin kestivät jäälyhdyt joulun yli ja seuraavallekin vuodelle.
Pienen joulunajan suojakelin jälkeen taas tuli pakkasta ja
luntakin monena päivänä -oikein "vanhaan malliin".
Uuden-Vuoden
aattona kävimme kuvaamassa videopätkän
vuoden vaihtuessa.
Uuden-Vuoden aattoilta ja vuoden vaihtuminen Kauhajoella
sujui kohtuu rauhallisesti pikkupakkasessa.
Raketteja näytti ampujilla olevan aivan kohtuullisesti
joka puolella.
Kuvaamisen kannalta enimmäkseen olivat melko etäällä.
Usein vain kuvauksen suuntaaminen oikealla hetkellä
juuri oikeaan on suuntaan on haasteellista -ja paljolti myös sattumaa.
Muokkausvaiheessa zoomaamalla asiaa saa vähän korjattua,
mutta samalla myös tummien paikkojen rakeisuus
tuppaa nousemaan esiin.
Muuten kahden akullisen kuvaaminen sujui suunnitelmien mukaan.
Lämpötilan ollessa miinus kymmenen seutuvilla on vain huomioitava
akkujen kapasiteettien aleneminen. Akkujen kapasiteetti
saattaa nimittäin pudota yllättäen, joten kapasiteetti palkkia
ohjainlaitteessa on syytä seurailla -ainakin lentoetäisyyksien
ollessa pidempiä..
Saattaa lähteä kopteri yllättäen laskeutumaan.
Videolle sattui myös n. puolen yön aikoihin tullut sähkökatkos,
joka pimensi koko Kauhajoen keskustan puoleksi minuutiksi.
Onneksi ei ollut pidempi tuo katkos.., -pidempänä sellainen
olisi nopeasti aiheuttanut monenlaisia vahinkoja ja vaaratilanteita.
Nyt on jo Loppiainenkin "illassa" ja "härkäviikkoja" ollaan
aloittelemassa. Seuraavat pyhät ovatkin sitten vasta pääsiäisenä.
Silloin ollaan kuitenkin jo paljon lähempänä seuraavaa kesää...
Sitä odotellessa
Hyvää Uutta Vuotta kaikille lukijoilleni.
Postausta pävitetty 13.1.2022.. -markku-
Kommentit
Lähetä kommentti