Lumista terassia




 Vuodenvaihteen

lumisateet ovat lisänneet 

lumisia näkymiä terassillemme.

Terassimme aidan päällä on ainakin

30 cm:n kerros ja

samoin lintulautamme katolla.

 

Loppiaisen jälkeisellä viikolla

sitten ilma hieman lauhtui.

Välillä mukavaa liikkua vähän lauhemmassakin säässä.., ja

kevättä kohden mennään. 

Synttäripäivääni -24.1- vietetään leppoisassa nolla kelissä.

Sari-Maria oli tehnyt herkullisen piirakan ja 

kotijuustoa syksyisten lakkojen kera -hienot synttärikahvit.

 

Kokeilin myös eräänlaista timelapse -kuvausta.

Sööperintietä 21.1.2022 -linkki videoon.

Kuvasin Hubsan X4 kopterilla, joka oli sidottuna

kolmijalkaisen kamerajalustan päähän ja kopteri oli ilman propelleja.

Yksi täysi akku kopterissa kesti toista tuntia

moottorit kun eivät olleet käynnissä.

Sen sijaan lähetin-/ käyttölaitteeseen piti vaihtaa 

ainakin pari kertaa uudet paristot.

Kamera siis osoitti samaan paikkaan koko ajan ja 

kuva otettiin aina kun viereisellä kadulla jotakin liikkui.

Sisältä päin vain valvottiin liikennettä

yhteensä varmaan ainakin 3-4 tuntia..

Ensimmäinen osa kuvattiin päivänvalossa ja loppuosa illalla.

Tämä oli ensimmäinen kokeilu tuollaiseen kuvaukseen.

Tuossa on uusi kuvaus mahdollisuus tietyssä paikassa olevan

tapahtuman kuvaamiseen -myös videon.

Tarkoitus on lähiaikoina tehdä vastaava kokeilu myös Dji -kopterilla.

Toki sillä myös lento-olosuhteissa.

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kausivaloja Kauhajoella

Pukinsaari-Camping

Maaliskuun loppupuolella 2024